Ensimmäiset päivät

"Makoilen uuden mielettömän huoneeni (lue: yksiöni) sängyllä ja mietin, että mitä mä nyt kirjoitan näistä ensimmäisistä päivistä. Ei sillä, että mulla ei olisi mitään sanottavaa. Voisin kirjoittaa blaablaablaa on niin ihanaa ja elämäni paras päätös, mutta se johtaisi vain blogini valhekierteeseen.

Kaikki on mennyt kyllä hyvin. Lennot meni ongelmitta, löysin kun löysinkin taksikuskin Lontoon lentokentältä ja noin puolen tunnin ajomatkan päästä upean (ah, niin Englantilaisen) asuinalueen ja pian taksikuski sanoikin: "Yeah, that's your house." Mun hostäiti tuli ulos vastaan halauksien kera ja auttoi mun matkalaukut sisälle. Mun ilme oli todennäkösesti näkemisen arvoinen, kun astuin sisään taloon. Wooooow. Osasin kyllä varautuakin johonkin vähän hienompaan asumukseen kaiken aiemman informaation perusteella, mutta talo löi mut ällikällä. Niin hieno se on.

Kerroin mun hostäidille (käytän nimeä hostäiti, koska en halua mainita hänen oikeeta nimeä täällä blogissa), että kirjoitan blogia ja halusin kysyä häneltä ensin kuinka paljon on soveliasta kirjoittaa heistä tai talosta tai mistään muustakaan. Siksi en ole puhunut heistä vielä mitään blogin puolella. Keskustelun perusteella blogi tulee todennäköisesti olemaan enemmän mua, mutta ymmärrän sen kyllä. Teen vain sellaisia mainintoja, joista ei voisi tajuta kenestä puhutaan."

Kirjoitin ylläolevan tekstin eilen illalla ja tässä kohdassa seurasi jatkoa siitä, mikä kaikki on ollut vaikeaa. Tulin toisiin aatoksiin siinä haluanko julkaista tekstin. Tänään onkin todella hyvä päivä, joten nyt ymmärrän todella mistä kaikki vaihtarit ja au pairit puhuvat sanoessaan "huono päivä on super huono ja hyvä päivä super hyvä". Teksti loppui seuraavasti:

"Lapset kyllä tykkää musta ja samoin hostmummo huomattuaan, että lapset viihtyvät mun seurassa. Tyttö sai itkukohtauksen eilen illalla, kun en lukenut satua hänelle (äiti sanoi, että annetaan Emman levätä) ja lapsilla on kauhea tappelu päällä, että kuka saa istua mun vieressä tai pitää mua kädestä kiinni.

Oon myös saanut paljon kehumisia mun englannin puhumisesta. Taksikuski kysyi heti, että missä olen oppinut puhumaan englantia ja pärjään varmasti hyvin. Samoin sitä ovat kehuneet hostisä ja -mummo. Tänään, kun käytiin pankissa hostäidin kanssa ja hän hoiti asioitani työntekijän kanssa, yhtäkkiä työntekijä kysyi hostäidiltä: "Miten teijän au pair puhuu englantia?" Tuli vähän tyhmä olo, kun hostäiti vastasi: "Great" ja työntekijä jatko asioiden hoitamista mun suuntaan... Musta kuitenkin tuntuu, että ihmiset täällä käsittävät mun englannin puhumisen paremmin, kuin minä itse. On välillä tosi hankalaa koittaa sanoa mitään, jos kaikki pölisevät ympärillä tai olen ollut omissa ajatuksissani.

Huomenna on kuitenkin vasta päivä kolme ja mulle ollaan mukavia, ja mikä tärkeintä mulla on kivaa lasten kanssa, joten eiköhän tämä arki ala tästä rullaamaan. Hostäitikin sanoi, että kaksi ensimmäistä viikkoa on varmaan raskaimmat ja menevät hitaimmin, koska kaikki on vielä uutta eikä ole mitään rutiinia."