Englanniksi puhumisesta

Musta tuntuu, että moni suomalainen on aika pidättyväinen tilanteissa, joissa pitäis käyttää englantia. (Nimim. Minä. Tai no - Emma pari kuukautta sitten.) Riippuu varmasti opettajasta, mutta mun englanninopinnoissa on panostettu kielioppiin ja sanastoon, ja itse puheharjoitukset ovat jääneet vähän vähemmälle. Voi toki olla, että oon saanut tän käsityksen vaan mun lähipiirin perusteella. Olennaisesti myös itsevarmuus vaikuttaa aikalailla siihen, miten uskaltaa avata suunsa.

Muistan tosi monta tilannetta, joissa harmittelin etten ollut sanonut mitään, vaan, koska olisi pitänyt puhua englanniksi. Oon kuitenkin ajatellut, että mun kirjoitusenglanti on ihan hyvää, mutta kun pitää avata suunsa niin yhtäkkiä en osaakaan mitään lauserakenteita, kaikki sanat hävii päästä, ääntämisestä puhumattakaan. Otin ehkä niin paljon paineita siitä puhumisesta, että menin ihan puihin - toisin kuin kirjoittaessa.

Onneksi mun on pitänyt käyttää englantia nyt kesällä skype-keskusteluissa ja Lontoon agencyn kanssa puhuttaessa. Useampi sähköpostiviestikin on tullut vaihdettua englanniksi ja niissä kun pyörii samat teemat ja melko samat sanastot, niin ne ovat ehkä helpottaneet puhelukeskusteluidenkin ymmärtämistä. No - kuitenkin, ensimmäinen skype keskustelu oli jäätävä. Vaikka mun olis tehnyt mieli sanoa jotain, niin en vaan löytänyt keinoa sanoa sitä. Tokasta keskustelusta jäi jo paljon parempi fiilis, olin saanut sanottua enemmän - en ehkä niin hyvällä menestyksellä kuin sähköpostissa olisin sanonut, mutta tulin kuitenkin ymmärretyksi. Jokaisen keskustelun jälkeen mun itsevarmuus aina vaan nousi enemmän ja sain aina vaan enemmän sanotuksi. Aloin vain sanomaan asioita, vaikka olisi ollut helpompaa olla hiljaa.

Yhden perheen kanssa juttelin skypessä yhteensä melkein kaksi tuntia, sekä asiaa että niitä näitä - puhuttiin mm. vieraiden kielten puhumisesta. Perheen äiti kertoi, että hän oli opiskellut ranskaa. Kun hän oli ollut matkalla Ranskassa ja rohkaistunut sanomaan jotain ranskaksi, niin häntä oli heti korjattu - "sanoit ton väärin"..."and then your confidence goes down." Hän painotti, että tärkeintä on tulla ymmärretyksi ja kieli kehittyy kyllä itsestään, kun kuulet sitä ympärilläsi.

En oo opiskellutopiskellut englantia ollenkaan ensimmäisen skypekeskustelun ja nykyhetken välissä. Puhun kuitenkin mielestäni jo nyt paljon paremmin englantia. Melkeinpä samalla tavalla kun kirjoitan. Oon saanut itsevarmuutta puhumiseen ja tiedän, että mua ymmärretään. En ota siitä paineita. Oon myös oppinut hyväksymään, että jos en löydä jotain sanaa (vaikka usein tarkastelenkin sanoja sanakirjasta) niin löydän kyllä toisen keinon sanoa asian.

Nykyään, kun ajattelen asioita, saatan ajatella samalla, että miten kertoisin tän mun erikieliselle tutulle. Ehkä jotenkin alitajuntaisesti kehitän koko ajan mun englantia, koska tiiän että kohta käytän sitä koko ajan. Oikeestaan tuntuu aika kivalta haastaa itseään koko ajan kehittymään. Vähän niinkuin harrastuksissa - niin tiedän olevani kohta parempi.

Miten te muut koette englanniksi puhumisen? :-)

Asiasta kukkaruukkuun - perfektionisti, kun olen, yritin keskittää edellisen postauksen tekstin kuten tämäkin on. Se kuitenkin hyppäsi ensimmäiseksi. Ärsyttää suunnattomasti. 
 

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla