Kurssi on muuttunut

Jos vielä kerran saan kertoa, niin kärsin ensimmäiset kolme viikkoa ekassa perheessä loputtomasta epätoivosta ja toivoin ajan vaan kuluvan nopeasti. Odotin sitä, että pääsen takaisin Suomeen (mikä kuulostaa näin jälkeenpäin ajateltuna järjettömältä.) Seuraavat kolme viikkoa hujahti ihan hetkessä - toki ajatukset olivat kiinni uuden perheen löytämisessä, mutta nautin tosi paljon mun ajasta tämän ihanan eläkeläispariskunnan luona (josta olen heille ikuisesti kiitollinen). Nyt olen viettänyt kolme päivää uudessa perheessä ja olen enemmän täynnä elämänintoa, kuin vielä kertaakaan täällä kuuden viikon aikana.

Voi toki olla, että olisin täälläkin perheessä ihan samalla tavalla käynyt läpi ne alkutuntemukset, jotka kävin läpi muualla. Mutta oon oppinut, että tosi moni asia on ihan totta sun omasta asenteesta kiinni. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta siihen liittyy aika paljon asioita, kun sen oikeasti tajuaa. Mitä itse oon tajunnut au pairina on, että asun täällä talossa yhtenä aikuisena. Oon yhtälailla vastuussa, että kaikilla on mukavaa. Mua ei oteta taloon asumaan yhdeksi lapseksi, niin että mulle tarjotaan ihana kokemus lautasella. Mun pitää tehdä se itse. Oppia ja kokea asioita.

Nyt, kun oon enemmän selvillä vesillä mun roolista ja mitä haluan tältä vuodelta, niin mulla on paljon enemmän energiaa suunnitella ja tehdä mun omia juttuja. Yhden aupparikaverin salikortin myötä kiinnostaisi tosi paljon itsekin hankkia salikortti (mikä ei edes ole niin kallis täällä), mennä tekemään jotain kurssia läheiseen opistoon (jos vaan rahat riittää), ja ihan vaan tavata muita au paireja ja suunnitella kaikkea kivaa. Enkä malta oottaa, kun Elisa tulee Suomesta käymään täällä (!!) mennään mm. kattoo Mamma Mia! musikaalia!

Niin ja tosiaan. Mun perhe osti mulle "tervetuliaislahjaksi" lahjakortit thaihierontaan sekä mani- ja pedikyyriin.. En odottanut todellakaan saavani mitään, mutta kelpaa! Hyvin siis menee ja perhe on muutenkin ihana. Ilman lahjojakin.