Fiilikset päivä ennen kotiin paluuta

Vaikka tämä viikko onkin tuntunut menevän ihan tuskallisen hitaasti kotiinpaluuta odotellessa, niin koko syksy (16 viikkoa!!) on hujahtanut ohi ihan hetkessä. Sanoisin, että mun fiilikset nyt on aika samanlaiset kuin tänne tultaessa: kotiin meneminen on aivan ihana ajatus, mutten tajua sitä realistisesti. Mulla ei ole (kovin) malttamatonta oloa, mutta eiköhän se kaikki valkene taas lentokoneessa. Nyt kun katson taaksepäin kaikkea, mitä on tapahtunut ja mitä oon tajunnut elämästä yleensäkin, niin tuntuu tosi epärealistiselta. Oon tosiaan lähtenyt tälle matkalle aivan yksin ja rakentanut kaiken täällä itse. Ja nyt on mun mielestä aivan oikea aika lähteä kotiin näkemään rakkaita ja keräämään voimia alkutalven aupparointiin. Jos oisin luovuttanut tämän leikin kesken - sanotaan, että lähtenyt kotiin vaikka puolessa välissä - niin mun tarve lähteä kotiin olisi ollut joku aivan muu. Viikkoja sitten kotiin lähteminen tuntui hyvältä ajatukselta, koska halusin ns. turvaan. Sinne, missä ei tarvinnut tsempata ja kamppailla yksinäisyyden/itsenäisyyden kanssa. Mutta nyt oon selättänyt sen kaiken aivan omin voimin (tietysti kaikkien tärkeiden tuella) ja voin sanoa, että en ole jättänyt leikkiä kesken. Uskon, että kotona käymisestä saan aivan uudenlaiset energiat ja onneksi tätä matkaa on vielä siitä syystä vähän jäljellä. Pian nähdään!